Kasvisruoan suosion kasvu näkyy ensimmäistä kertaa Fazerin lempilounasruokakyselyn tuloksissa. Kestosuosikkien lasagnen ja paistettujen muikkujen rinnalle kärkeen kiilasivat kasvis- ja vegaaniruoat.

Lasagne, lihapullat ja perunamuusi sekä paistetut muikut löytyivät jälleen kärkiviisikosta Fazer Food Servicesin lempilounasruokakyselyssä. Verrattuna kahden vuoden takaiseen kyselyyn kasvisruokien suosion kasvu näkyy kuitenkin selkeästi, sillä uusina tulokkaina viiden kärkeen ovat nousseet kasvis- ja vegaaniruoat sekä pinaattiletut.

Lempilounasruoat 2017 TOP 10

  1. Lasagne
  2. Paistetut muikut
  3. Kasvis- ja vegaaniruoat
  4. Lihapullat ja perunamuusi
  5. Pinaattiletut
  6. Kalakeitto
  7. Tortillat
  8. Lohiruoat
  9. Pitsa
  10. Kievin kana

”Lempilounaskyselyn perusteella olemme onnistuneet Fazerilla tuomaan uudenlaisia houkuttelevia kasvisvaihtoehtoja, jotka ovat nousseet jopa suosikkiruokien mitalisijoille. Fleksitarismi eli joustava kasvissyönti on noussut vahvaksi ruokatrendiksi Suomessa” toteaa Fazer Food Services Suomen gastronomia- ja tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom.

Lempilounasruokakyselyyn vastasi 19.−29.1. välisenä aikana 1869 suomalaista eri puolilta Suomea. Vastaajille oli annettu valmiiksi muutamia vaihtoehtoja, jotka olivat nousseet esiin ravintoloidemme omissa ravintolakohtaisissa lempiruokakyselyissä. Mukana oli myös ELO-säätiön organisoiman Suomen Kansallisruoka -äänestyksen finalisteja. Lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus ilmoittaa jokin oma lempiruoka.

Lisätietoja
Marianne Nordblom, johtaja, tuotekehitys ja gastronomia, Fazer Food Services p. 0400 605 778
Satu Ikäheimo, viestintäjohtaja, Fazer-konserni, p. 050 380 4996
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com
  #syödäänyhdessä, #parempilounas