Syyskuussa juurekset ja kasvikset ovat parhaimmillaan. Fazer Food Services toteuttaa vege-kampanjan ravintoloissaan 1-30.9. Silloin lounasvieras saa nauttia kampanjasta muun muassa laajennetun kasvisruokavalikoiman, näyttävän esillepanon ja kasvisvaihtoehtojen edullisemman hinnan muodossa.

Kasvisten käytön lisääminen on ruokailun kestävää kehitystä edistävä trendi, jota Fazer on pyrkinyt viime vuosina tukemaan vahvasti. Kasviksiin kannustaminen on näkynyt Fazerin ravintoloissa muun muassa ruokien esillepanossa, kokkien koulutuksessa sekä kasvisreseptien kehittämisessä. Fazer panostaa kasvipohjaisen ruuan kehittämiseen ja haluaa tarjota ravintoloissaan terveellisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat vastuullisen elämäntavan.

Enemmän kasviksia

”Terveys, hyvinvointi ja vastuullinen elämäntapa ovat vahvoja globaaleja kuluttajatrendejä. Suomessa fleksitarismi eli joustava kasvissyönti on noussut vahvaksi ruokatrendiksi. Haluamme vastata kysyntään ja tarjota maukasta kasvisruokaa, joka tekee hyvää sekä keholle että mielelle ja lopulta myös meidän planeetallemme”, sanoo operatiivinen johtaja Sari Saari, Fazer Food Services Suomi.

Kasvisruoan suosion kasvu näkyi ensimmäistä kertaa Fazerin lempilounasruokakyselyn tuloksissa alkuvuodesta 2017. Kestosuosikkien lasagnen ja paistettujen muikkujen rinnalle kärkeen kiilasivat kasvis- ja vegaaniruoat.

Fazer panostaa kasvipohjaisen ruuan kehittämiseen. Maaliskuussa Fazer lanseerasi uuden Wicked Rabbit -kasvisruokakonseptin, ja toukokuussayritys järjesti kansainvälisen Foodathon-tapahtuman, jossa etsittiin kasvipohjaisia tulevaisuuden ruokaratkaisuja. Voittaja oli vegaaninen kanamuna.

Vege-kampanja inspiroi uusiin makuelämyksiin

 Vege-kampanja toteutetaan syyskuussa kaikissa Fazer Food Servicesin ravintoloissa. Kampanjan aikana ravintolat vahvistavat kasvisruokavalikoimaansa, ja erikoishinnoittelu on käytössä. Fazer Food Servicesillä on Suomessa yli 600 ravintolaa ja toimipaikkaa ja päivittäin tarjoillaan 130 000 lounasta.

”Kasvisruoka on nykypäivänä huomattavasti monipuolisempaa kuin aikaisemmin. Kampanjalla haluamme makuelämystemme kautta inspiroida lounasvieraamme syömään enemmän vihanneksia ja kokeilemaan uusia makuja”, sanoo Sari Saari.

#moregreens, #fazerfoodservices