Vuoden 2019 ruokatrendit: lupiinit, pavut ja kulta.

Uudet proteiinit, kuten lupiinit ja ”lihaton liha”, ja kasvava kiinnostus hyvää tekeviin ruokiin ovat kaksi suurta tulevaisuuden ruokatrendiä. Noin puolet pohjoismaalaisista haluaa noudattaa yksilöllistettyä ruokavaliota eli syödä ruokaa, joka on räätälöity heidän yksilöllisiin ravintotarpeisiinsa. Samalla on trendikästä lisätä ruokaan ”glitteriä ja glamouria”. Ulkona syöminen on yhä useammin kokonaisvaltainen elämys, johon kuuluvat ruoka ja tunnelma mutta myös ravintolan ”tarina” ja sen edustamat arvot. Nämä ovat muutamia esimerkkejä uudessa ”Tulevaisuuden ruoka 2019” -trendiraportissa tekemistämme havainnoista.

Tulevaisuuden ruoka 2019 -raporttimme perustuu laaja-alaiseen trendikartoitukseen eri puolilla maailmaa, tutkijoiden, kokkien ja muiden ruoan parissa työskentelevien seikkaperäisiin haastatteluihin ja laajaan pohjoismaiseen kuluttajatutkimukseen. Tutkimuksesta selviää, miten me Pohjoismaissa suhtaudumme terveelliseen ja ilmaston huomioon ottavaan ruokaan ja mistä olisimme valmiita tinkimään ilmaston hyväksi.

Tutkimuksesta käy muun muassa ilmi, että pohjoismaalaiset syövät ilomielin sellaisista tuotteista valmistettua ruokaa, joiden ”parasta ennen” -päivä on jo lähellä. Lisäksi tutkimuksesta ilmenee, että noin kolmannes meistä voisi harkita syövänsä enemmän kasvispohjaisia proteiineja, kuten kauraa tai soijapapuja. Kuitenkin vain noin 10 prosenttia voisi kuvitella syövänsä hyönteisiä ympäristön suojelemiseksi.

Merkittävä osa kuluttajista on myös kiinnostunut ostamaan ruokia ja juomia, joilla on erityisiä terveysvaikutuksia, kuten tuotteita, joista saa lisäenergiaa taikka jotka edistävät suoliston terveyttä ja tukevat immuunijärjestelmää.

”Hyvinvointi, terveys ja kestävä kehitys ovat Fazerin painopistealueita, ja tutkimus vahvistaa, että ne ovat tärkeitä myös asiakkaillemme. Erityisen kiinnostavaa on kuluttajien asennoituminen terveysvaikutteisiin elintarvikkeisiin ja se, että kuluttajat ovat halukkaita muuttamaan ruokailutottumuksiaan ympäristön hyväksi. Saamme tällaisista raporteista arvokasta tietoa, jonka otamme huomioon kehitystyössämme. Näin voimme olla kohtuullisen varmoja siitä, että uudet konseptimme, kuten Wicked Rabbit -kasvisruokakonsepti, saavat hyvän vastaanoton”, kertoo Fazer Food Servicesin kaupallisen kehittämisen päällikkö Susanne Moland.

Viisi raportissa esitettyä ruokatrendiä:

- suoliston terveyden ja ruoan vaikutukset aivoihin

- ruoan ja nykytekniikan kohtaamiseen liittyvät odotukset

- tämän hetken kuumimmat vihreät ilmastomyönteiset trendit

- lautaselle jäävät ruoantähteet ovat kestävyyskysymys

- vuorovaikutuksessa muiden kanssa hyvät maut paranevat entisestään

Haluatko lukea lisää?  Lataa raportti napsauttamalla tästä!