Mikä joukkue valmistaa maailman parhaan lounaan? Se ratkeaa tällä viikolla Luxemburgissa, jossa käydään Culinary World Cup -kilpailu maapallon parhaiden keittiömestareiden kesken. Suomen joukkue Fazer Culinary Team Finland taistelee mestaruudesta juuri tänään maanantaina 26.11.

Sunnuntaina Luxemburgissa joukkue vaikutti rauhalliselta, hyväntuuliselta ja sopivan itsevarmalta. ”Joukkueen vahvuuksia ovat muun muassa tinkimättömyys, intohimo ruokaa kohtaan, yhteishenki ja halu kehittyä jatkuvasti”, kertoo tuotekehitys- ja gastronomiajohtaja Marianne Nordblom Fazer Food Services Suomesta. Joukkueen lähes kahden vuoden yhteinen taival huipentuu tähän pääpäivään ja usean tunnin kestävään suoritukseen. Matka tähän itsessään on vaatinut paljon jokaiselta ammattilaiselta. Treenaamisen ohessa huippukokit työskentelevät arjessa eri asiakasyrityksissä Fazer Food Servicesin lounasravintoloissa sekä edustustilaisuuksissa.

Vaativa kilpailupäivä kellon ympäri

Joukkue on herännyt jo klo 02.30 kisapäivään ja aloittanut seitsemän aikaan ruoanvalmistuksen kisakeittiössä. Kilpailulounas tarjotaan Suomen aikaan klo 12 eli joukkueilla on viisi tuntia aikaa valmistaa oma lounaansa 150 hengelle.  Jokaisella on joukkueessa oma tarkka roolinsa kilpailun aikana ja myös varamiehitys. Raaka-aineet ovat saapuneet Suomesta kilpailupaikalle aikataulun mukaisesti ja joukkue on käynyt tutustumassa kisakeittiöön yksityiskohtia myöten. Jopa paras ajoreitti on tutkittu kilpailupaikalle, jotta arvokkaita aamun minuutteja ei mene hukkaan.

Kokonaissuoritusta arvioi yhteensä viisi tuomaria. He arvostelevat kokonaisuuden: ruoan maku tärkeimpänä, esillelaitto, ammattimainen ruoanvalmistus, yhteistyö ja roolit keittiössä, hygienia ja siisteys, ravitsemus ja luonnollisesti kilpailun teeman, ”fighting food waste”, huomioiminen menussa ja toiminnassa. Tuomarit ilmoittavat maanantaina illalla joukkueelle kilpailussa saavuttamansa tason (kulta, hopea tai pronssi) ja lopullinen sijoitus ratkeaa torstaina MM-kisojen päättäjäisissä. 

Tänään pidämme peukkuja, että huippujoukkueella kaikki menee nappiin!