Fazer Gastro Chefin tehtävänä on tukea, kuunnella ja kehittää ravintolatoimintaa.

Kevään 2018 aikana Fazer Food Services Suomi on rekrytoinut 23 ruoka-alan ammattilaista täysin uudenlaisiin tehtäviin. Gastro Chefit toimivat uusien ruokatrendien, ruoan maun sekä vastuullisen raaka-ainekäytön lähettiläinä. Heidän tehtävänään on vahvistaa ja kehittää yhdessä ravintolahenkilökunnan kanssa ravintoloiden ruokaosaamista. Jokaisella Gastro Chefillä on nimetyt ravintolat eri puolella Suomea, joissa he tukevat ravintolan henkilökuntaa ja yhdessä miettivät asiakaslähtöisesti ravintolan ruokatuotteen uudistamista ja kehittämistä. Gastro Chef on ikään kuin ravintolan oma personal trainer.

Toukokuun lopussa Gastro Chefeille järjestettiin kahden viikon intensiivinen koulutus. He pääsivät hieman aloittamaan työtään jo kesäkuussa tekemällä tutustumiskäyntejä ravintoloihin. Gastro Chefeille on myös luotu omat henkilökohtaiset vuosikalenterit, sillä osa heidän työajastaan kuluu uusien reseptien ja valikoimien kehittämiseen yhdessä gastronomia- ja tuotekehitystiimin kanssa. Gastro Chefien nimitys on osa Fazerin pyrkimystä kehittyä vahvana ruokatalona ja gastronomian huippuosaajana. Tavoitteena on myös entisestään vahvistaa asiakaskokemusta.

Fazerin missiona on Ruokaa, jolla on merkitys. Käytännössä tämä toteutuu päivittäin yli 130 000 asiakkaan parissa. Fazerilla on ympäri Suomen noin 600 ravintolaa. Fazer toimii Suomessa kaikissa asiakassektoreissa: päiväkodeissa, kouluissa, opiskelupaikoissa, työpaikoilla ja senioreiden palvelutaloissa. Lisäksi palveluihin kuuluvat kotiin kuljetettavat ateriat ja tapahtumaravintolat.

#fazergastrochef #fazerfoodservices #ruokaajollaonmerkitys